Huokaus! Koulussa vuoden viimeinen tenttiviikko meneillään. Ja pääsykokeet samaten painaa päälle. Tämä koulu ei ole ollut minua varten missään vaiheessa, en vain halunnut toista välivuotta, joten hain sitten ihan vain kouluun päästäkseni. Tiedän kyllä, etten pääse sinne kouluun, johon oikeasti haluaisin, mutta mikä tahansa taitaa olla parempi kuin tämä nykyinen. Siispä jälleen pääsykokeita, vaikka vituttaa lukea niihin tietäen, että se on turhaa ainakin sen ykkösvalinnan osalta.

Kesä tulee. Ihan kiva varmaan, vaikkakin pidän pimeästä paljon enemmän kuin auringosta ja valosta. Kuumuuskaan ei sovi minulle. Mutta kesä on kesä, pakkohan siitä on kaiketi pitää ihan vaan sen itsensä takia.

Huonoja puolia löytyy muitakin kuumuuden ja valon lisäksi. Yksinäisyys.

Koulu loppuu muutaman päivän päästä, enkä siis näe kavereita enää päivittäin. Heillä on omat vanhat kaveripiirinsä täällä, joita he haluavat nähdä kesällä. (Yksi koulukaveri selitti kuinka hänellä on kaveripiirit neljässä eri paikassa ja poikaystävä. "Huhhuh, tuleepas kiireinen kesä, kun kaikkia pitäs ehtiä nähdä.") Itse muutin seudulle 1½ vuotta sitte ja vanhat kaverit jäivät kotiin taikka muuttivat kuka minnekin. Vain yksi vanhoista kavereista asuu täällä lähellä.

Kyllä varmaan tuota yhtä vanhaa kaveria ja noita muutamaa uutta tulee kesän aikana nähtyä, mutta uskon silti kesän menevän aikalailla hukkaan seuran puutteessa. Nytkin olen viikonloppuisin ollut yleensä "varavaihtoehto". Sillon harvoin, kun en ole viettänyt viikonloppua omissa oloissani vaan lähtenyt jonnekin kaverin kanssa, on se ollut siksi, että poikaystävä/alkuperäinen kaveri ei päässyt/jaksanutkaan lähteä. Vain murto-osassa minä olen kuulunut alkuperäisiin suunnitelmaan. Useimmiten olen liittynyt kaverin seuraan poikaystävän tilalle. Olisimpa minäkin jonkun ykkösvaihtoehto.

Kateellisena sain kuunnella muutenkin kavereiden kesäsuunnitelmia. Yksi lähtee etelään poikaystävän kanssa lomailemaan. Toinen aikoo viettää aika mökillä poikaystävän kanssa ja mennä pienelle vaellukselle. Kolmas etsii poikaystävän kanssa yhteistä asuntoa. Idea varmaan näkyy? Parisuhteita, parisuhteita... Kaikkialla ympärillä on onnellisia ihmisiä parisuhteineen.

Edelleenkin tiedän, etteivät he mitään sen kummempaa tarkoita kertoessaan minulle näistä. Kunhan kertovat suunnitelmistaan. Ja onhan onnelliseksi tekevistä asioista kiva puhua, mutta silti se tuntuu suolalta haavoissa. Minulle on arka paikka kuunnella kuinka ihana se poikaystävä on tai kuinka ihanaa sen kanssa on olla ja tehdä sitä ja tätä.

Niin niin, pitäisi olla onnellinen ystävien puolesta, vai? Mutta se on helvetin vaikeaa - "Minäpä tässä kerjään kadulla, mutta on ihanaa, että sinulla on rahaa vaikka muille jakaa!"? En minä osaa olla onnellinen asioista, joita toisella kadehdin. Varsinkaan, kun rakkauden pitäisi "kuulua" kaikille. Kaikilla pitäisi olla oikeus saada läheisyyttä ja tuntea olevansa jotain. Jostain syystä minulta tämä oikeus on evätty koko lyhyen elämäni ajan.

Ah, kunpa minäkin voisin mennä jonkun kanssa mökille. Jonnekin järvenrantaan. Kahdestaan. Uimaan. Grillaamaan. Kävelylle metsään.
...tyytyisin kyllä ihan vain siihen, että olisi joku jota halata ja pitää lähellä ihan ilman mökkejäkin.