(En voi sietää Mambaa, mutta M mainitsi edellisen kirjoitukseni kommentissa neitsyyden ja eikös tuo kaameus alkanut soida päässä. Ei kovin kaunis kiitos M:lle. ;P )

Niin, neitsyys. Luonnollisestikaan kukaan ei ole halunnut minun kymmentä pistettäni.

 

Silloin tällöin törmää foorumeilla "Koska oli Eka Kertasi?" -gallupeihin, ja masentavasti se neitsyydenmenetysikä on tavallisesti 16-18. Hyvin pienellä osalla se on vielä jäljellä yli 20-vuotiaana.

Eihän siinä periaatteessa oli mitään väärää, jos on 20-vuotias (lähes 21) ja vielä neitsyys tallella, mutta on siinä silti jotain noloa. Varsinkin, kun syynä ei ole mikään uskonnollinen vakaumus tai vastaava. Ai miksi olen neitsyt? En vain koskaan ole kelvannut kenellekkään. Eikö tuo kuulostakin kamalalta?

Minä olen terve nuori ihminen ja minullakin on seksivietti. Minunkin tekisi välillä mieli, hmm, no sitä. Vaikka läheisyyttä tarvitsisin enemmän kuin seksiä, haluaisin sitäkin. Ja eikös seksi olekin tavallaan pitkälle vietyä läheisyyttä?

Neitsyydestäkin päästää minun lempikysymykseeni: Mikä minussa on vikana? Vapautanko minä jotain feromoneja, jotka tekevät minusta täysin miehiä kiinnostamattoman? Enkö vain ole tarpeeksi nätti? (Mutta kyllä "rumemmatkin" naiset ovat saaneet miehen.) Olenko liian hiljainen? (Mutta FB-kyyläily on paljastanut, että muutamat "hissukka" -tutut ovat parisuhteessa.) Mikä, mikä, mikä? Mikä minussa tekee minut näkymättömäksi?

Sekin tuntuu pahalta pahalta, ettei ole seksuaalisesti ketään kiinnostava. Minäkin haluaisin olla jonkun mielestä seksikäs, kiihottava... Joku, jota haluaisia koskea ja jonka koskettaminen tuntuisi hyvälle. Vaan ei, minua ei ole olemassa tässäkään mielessä.

Tekee jälleen hyvää jälkeä muutenkin jo olemattomasta itsetunnostani. En voi väittää viihtyväni omassa ruumiissani. Ei se kelpaa kenellekkään, joten pakkohan siinä on olla jotain vikaa... Ja tästä päästään taas noidankehään. Kukaan ei halua minua, joten en minäkään halua, ja siksi ei kukaan muukaan halua, joten en itsekään halua... Jos joku edes vähäisen osoittaisi kiinnostusta minua kohtaan, voisin luoda itselleni pohjaa kehän rikkomiseen, mutta jälleen pyydän liikoja. (Nyt joku ajettelee, että pitäisi haluta itseänsä ihan vain itsensä takia, mutta se ei ihan toimi minulla. Yritetty on. Tarvisisin pienen ulkopuolisen avun alkuunpääsemiseksi.)

Vanhat ystäväni tietävät minun olevan yhä neitsyt, ovathan he tunteneet minut yli kymmenen vuotta. Uudet eivät tiedä, enkä varmaan kerrokaan. "Paras" näistä uusista ystävistäni on aika aktiivinen, mikä tulee välillä hyvin kyllä ilmi hänen jutuistaan. Välillä tekee ihan pahaa kuunnella hänen juttujaan ja vitsailla hänen kanssaan asioista, joista itsellä ei ole mitään kokemusta. (Huumorintajuni on vähän likainen. Samoin hänen.) Tekisi varmaan hyvää sanoa tämäkin jollekulle ääneen, mutta en vain kehtaa kertoa ainakaan hänelle olevani vielä täysin kokematon tässä iässä. Hän ei ymmärtäisi.

En pidä Ensimmäistä Kertaa minään erikoisen spesiaalina juttuna. Onhan se tietysti omalla tapaa vähän erityinen, niin kuin mikä tahansa ensimmäinen kokemus, mutta mitään kultareunusta en sille ole antanut. Se tuskin on mikään erityisen "ihana" kokemus. Varmaan täynnä epävarmuutta ja noloutta. ...Ja toisaalta neitsyys on vastenmielinenkin asia: Todiste siitä, ettei kukaan minua ole halunnut. Aina muistuttamassa kelpaamattomuudestani. Haluaisin siitä oikeastaan vain eroon.