Huomenna alkaa koulua uudessa paikassa ja uudella linjalla. Vieraassa paikassa ja vieraiden ihmisten kanssa. Ahdistaa... Vaikka en koskaan ole joutunut olemaan yksin koulussa kavereitta, niin minua pelottaa silti, etten saa kavereita. Olenhan huono ihmisten kanssa ja huono solmimaan ystävyyssuhteita... Tiedän pelon olevan typerä, varsinkin kun linjani on naispainotteinen. Voin olla melkein varma, että joku alkaa minunkin kanssa kaveeraamaan. Mutta se ei ole varmaan, että saan heistä koulun ulkopuolisia kavereita.

Viime vuoden opiskelulinjalta sain neljä koulukaveria. Koulussa teimme kaiken aina yhdessä ja kuljimme osittain koulumatkat yhdessä, mutta vain yhden kanssa tein jotain vapaa-ajalla (leffa/peli-iltoja, shoppailua, kirppiksiä, uimista... aina silloin tällöin). Muihin katosikin yhteys keväällä koulun loputtua melkein kokonaan (FB:ssä kuulumisia välillä vaihdeltu, ei muuta). En tiedä miksi ei noiden kolmen kanssa tullut koskaan tehtyä mitään vapaalla...

Haluan saada "vapaa-aika-ystäviä"... Jos onnistuisin ystävystymään seudulle juuri muuttaneisiin - joilta puuttuu vielä oma piiri  - saisin varmasti sellaisia. Ensimmäisenä viikkona näkee miten ystävien saanti onnistuu. Pitänee vain kai toivoa parasta.

Salaa huomaan toivovani myös, että joku ...mies... huomaisi minut myös ja haluaisi tutustua minuun, ja jotain muutakin myöhemmin. Samaa toivoin lukioon mennessä, ja avoimen yliopiston luennoille osallistuessa, ja viime vuonna kouluun mennessä... Turhaan. Olen näkymätön.

Olikohan se nyt viime sunnuntai, kun tuntui taas erityisen pahalle. Sänkyjen takia.

Kaverini oli jo useammen päivän hehkuttana kuina oli poikaystävän kanssa löytänyt unelma sängyn halvalla heidän uuteen kotiinsa. Lauantai-sunnuntaiyönä näin sitten unta; hyvää unta jälleen. Nukuin unessa miehen kanssa. Hänen kätensä olivat ympärilläni ja otsani oli vasten hänen rintaansa. ...Uni muuttui hetken päästä ja nukuimme sylikkäin hän minun takanani. Hänen kätensä olivat edelleen ympärilläni ja tunsin hänen hengityksensä niskassani. Hän ei ollut kukaan tuntemani ihminen, hän vain oli joku joka halusi pidellä minua. Tuntui jälleen pahalta herätä ja huomata olevansa yksin.

Myöhemmin sunnuntaina menin serkkuni kanssa käväisemään Ikeassa. Kävelimme taloa läpi ja pysähdyimme sänkyosastolle serkkuni halutessa niitä katsella. Istahdin yhdelle sängylle odottamaan. Katselin sänkyä ja totesin sen olevan parisänky, ja silloin iski ahdistus. Parisänky; tarkoitettu kahdelle. Parille. Sellaisille, joilla on joku, jonka kanssa jakaa se. Tämä ajatus yhdistettynä kaverin hehkutukseen ja edellisöiseen uneen sai minussa nousemaan ahdistuksen; miksei minulla ole ketään, kenen kanssa mennä ostamaan yhteistä sänkyä? Miksei kukaan halua minua vierelleen nukkumaan? Tuntui ihan typerältä ponkaista ylös sängyltä kuin se olisi polttanut allani ja mennä hoputtamaan serkkua pois sänkyosastolta.